Moni on huomannut että Teljäntori sai nauttia normaaliakin vilkkaammasta loppuvuodesta. Marras- ja joulukuussa ihmisvilinää riitti niin käytävillä kuin kahvilassakin. Kahvila vastasikin tilanteeseen lisäämällä esimerkiksi pöytien määrää sivukäytävillä. Teljäntori Ylen uutisissa ja radiossa Vuoteen on mahtunut paljon. Vielä 2020 loppuvuodesta uutisoitiin, kuinka Porin kaupungin suuri yhteisvirastohanke Teljäntorilla ei lähtenytkään eteenpäin; epäiltiin kuinka käy Teljäntorin. Vain joitakin…
Lue lisääLavikko on tunnetusti Porin lanka- ja ompelutarvikemyynnin ”se” ostopaikka, ja on ollut sitä jo muuten aika pitkään, sillä myymälätoiminta juontaa juurensa peräti vuoteen 1927, jolloin Lavikon alkuperäiset perustajat avasivat puodin Porin kauppahallissa. Nyt Lavikosta on kuitenkin saanut myös uutena tuotteena Bernian ja Berneten ompelukoneita. Iloisesta palvelustaan tunnettu Lavikon yrittäjä Merja Lepomäki kertoo: ”Ennen lankakauppaa ehdin…
Lue lisääLanka- ja käsityöliike Lavikko on muuttanut uusiin isompiin tiloihin! Ei suinkaan pois Teljäntorilta vaan paraatipaikalle hieman keskemmälle, ihan kahvilan, Click shoesin ja Mannerlaukun viereen. Avajaiset olivat tänään maanantaina ja avajaisia vietetään vielä koko viikko! Ihmisiä on totisesti riittänyt upeaa uutta tilaa ihastellessa ja hulinaa on ollut. Lavikkohan on sijainnut Teljäntorilla peräti jo vuodesta 1972, ja…
Lue lisääLankoja, käsityötarvikkeita ja ihanat yrittäjät 2 päivää Pop-Up Teljäntorin ”akvaariotilassa”! Teljäntorin niin kutsutussa tapahtuma/akvaariotilassa Cafe Teljäntorin takana on 2 päivän käsityötarvike -popup-tapahtuma. Tapahtuman aika on 1.-2.10. Tapahtumassa voi piipahtaa lauantaihin 2.10 klo 16.00 asti! Järjestäjinä tapahtuman takana on kolme käsityöyrittäjää, jotka ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tarjonneet popup-tapahtumassa monipuolisen valikoiman kankaita, lankoja ja muuta tarpeellista…
Lue lisääVAIN 3 PÄIVÄÄ! Kävelykadun puoleisessa entisessä Wiilaamon liiketilassa on 23.-25.9 mielenkiintoinen pop-up: Mariitta Vaalahden keramiikkaa eli hänen tekemiään upeita patsaita iso rykelmä. Mariitta kertoo: ”Yritykseni tarkoitus on brändikarhujen markkinointi ja myynti ja valmistus porilaisille yrityksille. Niiden erottuminen kilpailijoiden joukossa tuotteineen, porilaisina varmistuu. Porilaisuus brändinä vahvistuu kun brändikarhufirmat verkostoituvat ja vahvistavat asemansa markkinoilla.” Mariitta Vaalahti Keramiikkataiteilija…
Lue lisääJuttua peruukeista! Peruukkiliikkeet eivät ole tänä päivänä katukuvassa enää yleisiä; ne ovat käytännössä lähes kadonneet jos kampaamoiden pienempää tarjontaa ei oteta huomioon. Riitta Setolan luotsaama Peruukkiliike Nino sijaitsee kuitenkin edelleen Teljäntorin katutasolla Antinkadun puoleisessa päädyssä. Nyt kun on näin tavattoman lämpimät ajat, ja kun puhutaan peruukeista, tulee mieleen, että onko olemassa mitään erityisiä hellesään kevytperuukkeja?…
Lue lisääPorin keskustan herkullisin jäätelö Miltä maistuu kesän eka terassijäde? Siitä tietää kesän saapuneen kaupunkiin kun Jätskibaari Vohvelin kesäterassi on auennut! Liisankadun aurinkoisella puolella sijaitseva terassi on auki joka päivä klo 12-18, sään salliessa. Jätskibaarin jäätelöt ovat Porissa käsityönä valmistettua Karhulinnan jäätelöä. Karhulinnan jäätelö panostaa jäätelöiden valmistuksessa erikoisruokavalioiden huomiomiseen, luomuun, sekä luonnon omiin ja aitoihin, lähellä…
Lue lisääKäsintehdyt suklaat saat Teljäntorilta Suklainen HerkkuPuoti avasi ovensa 4.5 Teljäntorin Antinkadun päädyssä, ja suussa sulavat artesaanisuklaat ovat jo löytäneet monen suuhun! Suklaisesta HerkkuPuodista löytyy herkkuja silmänkantamattomiin, ja vaihtoehtoja on jokaiseen makuun. Valikoimista löytyy mm. käsintehdyt konvehdit, suklaalevyt ja lukuisat muut makeiset. Jonkin verran löytyy myös allergiavapaita tuotteita. Käsin tehdyt suklaat ovat myös ihana pieni lahja…
Lue lisääTeljäntori palvelee lähes normaalisti lockdowninkin aikana. Lauantaisin kauppakäytävä aukeaa aamulla poikkeuksellisesti vasta klo 9 (ainakin 17.4 asti, ja pidempään mikäli lockdownia kahviloiden/ravintoloiden paikan päällä asioinnin kieltoa jatketaan), mikä on hyvä huomioida. Teljäntorin kauppakäytävät ovat avoinna nyt siis: ma-pe 7-18, la 9-16. Teljäntorin yritysten aukioloja (ainakin 17.4 asti): Taitava: Ma-pe 10-17 🔸 La 10-15 Lavikko:…
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- Seuraava »